Näillä sivuilla on kaikki amatöörimäistä animaatioista ruveten!


VAROITUS! Mallailu voi aiheuttaa vakavaa riippuvuutta.
Yksi malli yli 30 vuoden tauon jälkeen voi viedä uuteen kierteeseen!


Tervetuloa sivuilleni, jotka on omistettu ensimmäisen maailmansodan lentokoneille ja niiden muovimalleille eli "koottaville", niinkuin minun nuoruudessani oli tapana sanoa. Yllä oleva varoitus on tehty melkein tosissaan! Olen itse "koottavien " rakentamisen - tai "mallailun" niinkuin nykyään sanotaan - riippuvuutta aiheuttavasta vaikutuksesta hyvä esimerkki! Yli kolmekymmentä vuotta pysyin "kuivilla", mutta yksi poikani lahjaksi saama malli, jonka kokoamisessa autoin, vei taas minut turmion tielle!

Lentävät kangaspuut kaipaa sinunkin mallikuviasi, juttujasi, vinkkejäsi jne. mistä tahansa 1.maailmansodan ilmailuun liittyvistä malleista. Olivat ne sitten Suomen, Liettuan tai vaikka Siamin väreissä, huonoja hienoja tai siltä väliltä! Katso Mikko-sedän email freimistä vasemmalta tai tämän sivun alalaidasta! Lentävät kangaspuut -sivuilta löytyy nykyisin muitakin kuin meikäläisen vuodesta vuodesta 2000 asti väsäämiä malleja. Alusta asti on tarkoitukseni ollutkin saada muitakin lentävien kangaspuiden mallaajia mukaan ja nyt nettisivuni ovat pikkuhiljaa kehittymässä toivomaani suuntaan. Sinäkin voit olla mukana sivujani monipuolistamassa. Jos sinulla on mallikuvia, juttuja ym. materiaalia aiheesta, niin ota ihmeessä yhteyttä meitsiin! Rima on näillä sivuilla matalalla, mutta toisaalta katto on korkealla! Mukavaa olisi, jos sivut antasivat jotakin niin vasta-alkajille, kuin kehittyneemmillekin mallareille. Seinät ovat myös leveällä. Kaikki koneet, jotka jotenkin liittyvät 1. maailmansotaan, kelpaavat. Esimerkiksi Suomen väreissä olevat vanhat ensimmäisen maailmansodan klassikot. Sotaan "melkein" ehtineetkin konetyypit, kuten vaikkapa Martinsyde F4 Buzzard, Vickers Vimy jne., kelpaavat ihan hyvin. Ja tietysti kaikenlaisilla rakennustekniikoilla väsätyt mallit kaikenlaisissa mittakaavoissa.

Näiden sivujen rakenne on seuraava: Lentokeneet lajitellaan sekä suunnittelu ja/tai valmistusmaan, että käyttäjämaan mukaan. Eli sama kone, vaikkapa ranskalainen Nieuport Venäjän keisarillisten ilmavoimien väreissä löytyy sekä "Fransmannit", että "Romanovit" nappuloiden takaa. Yleistä -osastoon ajattelin koota juttua ensimmäisen maailmansodan lentokoneista yleensä ja niiden malleista ja mallailusta yleensä. Kunkin maan kohdalle tulee sitten peini selostus ko maan koneista yleensä, sekä konekohtainen hakemisto, jonka alle taas ryhmitellään hakemisto ko koneen malleista. Linkkejä tulee paitsi omalle linkkisivulleen, myös aina tarpeen tullen tekstiin. Jos linkki viittaa jossakin muusssa osoitteessa olevaan sivuun, löytyy URL linkin perästä suluissa. Jos linkki on Lentävien kangaspuiden toiselle sivulle, ei www.jotakin.com -litanioita näy.

Lentävät kangaspuut saitti on ollut pystyssä jo vuodesta 2001 ja monenlaista tavaraa on vuosien varrella kertynyt sivuille. Uuteen osoitteeseen siirtymisen myötäkään en ole ehtinyt sivuja kovin paljon uudistaa. Mukana on paljon vanhempaa, virheitä vilisevää tekstiä. Virheistä saa surutta huomautella meikäläiselle! Mallejakin on vuosien varrella sivuille kertynyt. Typeryyttäni en alun perin laittanut päivämääriä malleihin, joten nyt saa satunnainen kävijä vain arvailla, mikä malli on kuinkakin vanha. Kuvien koko on suurentunut vuosien myötä, mistä voi toki jotakin päätellä mallin iästä. Kaikkein uusimpien mallien kuvat ovat Shadowboxeissa. Vanhempien mallien kuvista joudut tulemaan takaisin selaimesi peruutusnappulalla. Koetan kirjata mallien valmistumisvuodet jossakin vaiheessa sivuilleni ja aakkosellinen hakemisto niin konetyyppien esittelystä kuin malleistakin on suunnitteilla. Ottakaahan yhteyttä!

Sivuston ylläpitäjä, Mikko Saarela, menehtyi 11.1.2019.

Lentävät kangaspuut www.kangaspuut.net