SPAD XIII oli 1.maailmansodan eniten valmistettu lentokone. Arviot tuotantoluvuista vaihtelevat 7300 - 8500 koneeseen. SPAD XIII oli myös sodan nopein lentokone, ainakin virallisten mittausten mukaan. Samanlaisiin yli 200 km/h nopeuksiin yltäneet Martinsyde F.4 Buzzard ja Nieuport-Delage Ni 29 eivät ehtineet rintamalle. Todellisuudessa koneiden välillä oli tietenkin suuriakin yksilöllisiä eroja. Esim. James McCuddenin huippuunsa viritetty, spinnerillä varustettu SE5a on saattanut hyvinkin kulkea yli kahtasataa.

Louis Bechereau aloitti SPAD XIII:n suunnittelun jo varhain vuonna 1917. Tarkoituksena oli tehdä SPAD VII:lle seuraaja, joka olisi nimenomaan paremmin aseistettu. Muuten erinomainen SPAD VII kun tuppasi jäämään yksine konekivääreineen alakynteen saksalaishävittäjille, joissa jo vuoden -16 loppupuolelta oli ollut vakiona kaksi eteenpäin ampuvaa kk:ta. Bechereaun ensimmäinen vastaus paremman aseistuksen vaatimukseen oli SPAD XII, maailman ensimmäinen tykillä aseistettu hävittäjäkone. Se jäi kuitenkin vähän valmistetuksi välivaiheeksi ja lähinnä isoimpien ässien käyttöön.

Spad XIII muistutti malli VII:ää hyvin paljon. Toisen kk:n ja isomman moottoin tuomaa lisäpainoa kompensoimaan oli kuitenkin siipien ja peräsimen pinta-alaa lisätty. Aluksi SPAD XIII:ssa oli pyöristetyt siivenkärjet, mutta näistä luovuttiin ohjattavuuden parantamiseksi. SPAD XIII oli seiskaa nopeampi, mutta 180 hv:n moottorilla varustettu seiskakin kyllä kulki yli kahtasataa. SPAD XIII:n teoreettinen lakikorkeus oli suurempi, mutta nousunopeudessa se ei ollut kuin hiukkasen seiskaa parempi. Tuplasti tehokkaampi aseistus oli siis SPAD XIII:n merkittävin parannus vanhaan seiskaan nähden.

Monet samantyyppiset ongelmat, kuin SPAD VII:n alkutaipaleella, hidastivat myös SPAD XIII:n tuloa rintamalle. Hispano-Suiza -mootirien huono saatavuus, jäähdytinongelmat, bensansyöttöongelmat ym. hidastivat tuotantoa niin, että valtaosa koneista tuli rintamalle vasta vuonna 1918, vaikka konetta oli ensikerran testattu rintamalla jo huhtikuussa 1917. Valioyksiköt ja ässät saivat konetta jo syksystä 1917 lähtien. Ensimmäisten joukossa oli jälleen Georges Guynemer, joka katosi 11. syyskuuta 1917 lentäessään uutta SPAD XIII:aan. Sodan lopussa SPAD XIII -koneilla oli varustettu jo 80 ranskalaisten hävittöjölaivuetta.

USA:n hävittäjälaivueiden pääasilliseksi kalustoksi SPAD XIII:t tulivat kesästä 1918 lähtien. Britit olivat kiinnostuneita koneesta jo syksyllä 1917, mutta korvasivat lopulta vain toisen SPAD VII-laivueensa koneet uusilla SPADeilla ja nekin vaihdettiin Sopwith Dolphineihin seuraavana keväänä. Italiaa SPAD XIII:ia vietiin viitisenkymmentä. Ne tulivat erityisesti ässien käyttöön useammassa laivueessa.

Vuoden 1917 puolella SPAD XIII:t olivat aluksi kaksivärisiä SPAD VII -koneiden tapaan. Suurin osa koneista tuli käyttöön kuitenkin seuraavana vuonna viisivärisellä sujamaalauksella varustettuna.