Roland C.II, lempinimeltään "Walfisch" eli valas, on epäilemättä tunnetuin saksalaisten 1.maailmansodan kaksipaikkaisista konetyypeistä. Ensilentonsa aikoihin lokakuussa 1915 oli tämä diplomi-insinööri Tanzenin suunnittelema kone virtaviivaisine, tuulitunnelikokeissa testattuine muotoineen jotakin aivan uutta ja modernia. Koneen suunnittelun lähtökohtana oli ollut saada aikakauden moottoreista enemmän irti ilmanvastusta ja painoa vähentämällä. Koneen sukkulamainen tavattoman keveä runko rakennettiin kahdesta puolikkaasta, jotka kiinnitettiin keveään tukikehikkoon. Rungonpuolikkaat oli päällystetty kahdella ristikkäin asetetulla kerroksella vanerisoiroa, joiden päälle oli vielä liimattu kangas tueksi.

Roland C.II:n rakenne oli siis hyvin elegantti, mutta suuritöinen, eikä rakennustavasta lopulta tullut kovin suosittu saksalaisessa lentokoneteollisuudessa. Lento-ominaisuuksien lisäksi tuon ajan lentokeneissa olivat myös helppo ja nopea rakennettavuus tärkeitä tekijöitä, kun yhä suurempia määriä koneita tarvittiin nopeasti sodan moolokinkitaan. Siksi epäelegantit "laatikkorungot" olivat suosiossa vielä sodan loppuvuosinakin. Rolandin hävittäjissä rakennetta kuitenkin käytettiin ja niitä lisenssillä valmistanut Pfalz omaksui sen myös omiin koneisiinsa. Ilmeisesti Pfalzilta rakennustapa siirtyi edelleen toiselle baijerilaisfirmalle, Siemens-Schuckertille. Yleisemmäksi muodostui kuitenkin Albatrosin kehittämä tapa kiinnittää sopivaksi taivutettuja vanerilevyjä peruskehikkoon virtaviivaisia vanerirunkoja rakennettaessa.

Roland C.II alkoi tulla länsirintaman laivuieden käyttöön maaliskuussa 1916 ja seuraavan vuoden ajan se oli ahkerassa käytössä suorittaen monenlaisia tiedustelu-, maataistelu- ja pommitustehtäviä. Kaikkiaan konetta rakennettiin kuitenkin vain 267 kappaletta, eikä se muodostanut kuin murto-osan saksalaisten C-tyyppien kalustosta. Nopeana, ketteränä ja hyvin aseistettuna Roland C.II herätti kunnioitusta brittien ja ranskalaisten hävittäjälentäjissäkin. Mm. brittiässä Albert Ball mainitsi sen kesällä 1916 saksalaisten parhaaksi konetyypiksi. Hän tosin onnistui ampumaan niitä alas myös huomattavan määrän.

Vuoden 1917 puolella brittien ja ranskalaisten, samoin kuin saksalaisten omatkin uudet konetyypit alkoivat saavutta ja ylittääkin Roland C.II:n suorituskyvyn ja kone vedettiinkin rintamalta viimein kesäkuussa 1917. Koulukoneena se palveli vielä pitkään tämän jälkeenkin, vaikka kone olikin erityisen hankala laskeutua, sillä pilotin näköalue alas eteen oli kehno.

Roland C.II:een tehtiin paljon muutoksia tuotantokauden aikana. Aivan ensimmäisissä koneissa ei ollut eteenpäin ampuvaa konekivääriä. Noin puolivälissä tuotantoa nokan korjausluukkujen määrä kasvoi. C.IIa -mallissa siivekkeiden ohjausvaijerit siirrettiin kulkemaan yläsiivessä alasiiven sijaan. Viimeisessä tuotantomallissa oli suurennettu sivuperäsin ja evä. LFG Rolandin lisäksi konetta valmisti Linke-Hoffman, jonka C.IIa:t tunnistaa paitsi luonteenomaisesta värityksestä, myös siitä, että "okariinapakoputki" oli vaihdettu tavalliseen pystymalliin. Ilmeisesti näin yritettiin edes vähän parantaa pilotin näkökenttää eteen laskeuduttaessa.

Alkutuotannon Roland C.II:t maalattiin kauttaaltaan vaalean harmaiksi tai mahdollisesti vaalean siniharmaiksi. Myöhemmän tuotannon koneet maalattiin ruiskulla punaruskein ja vihrein suojaväriraidoin. Alapinnat suojaväritetyissä koneissa lienevät olleet vaalean siniset. Linke-Hoffmanin valmistamissa koneissa myös sivuperäsin oli vaalean sininen. Saksalaisten raitasuojamaalauksen värisuositus vaihtui keväällä 1917 punaruskean ja yhden tai kanden vihreän sävyistä tummanvihreää ja lilaan. Koskapa Walfisch vedettiin jo kesäkuussa rintamalta, ei liene todennäköistä että rintamakoneisiin olisi uuden suosituksen mukaista raidoitusta ehditty vielä vetää.