Albatros-tehtaan pääinsinöörin, Robert Thelenin, johdolla suunniteltu Albatros D.I oli monella tapaa ylivoimainen hävittäjä vuoden 1916 lopulla ja se tuli todella tarpeeseen juuri hävittäjälaivueiksi (Jagstaffel, lyh. Jasta) järjestäytyvälle Saksan ilmavoimien osalle. Koneessa oli kuitenkin muutama puute, joita korjaamaan D.II alkoi tulla rintamalle vain kuukausi D.I:n jälkeen syyskuusta 1916 lähtien. D.I:n yläsiipien v-tuet rajoittivat ohjaajan näkökenttää suoraan eteen ja korkella ollut yläsiipi näkyvyyttä ylös. Molemmat puutteet oli korjattu D.II:ssa. Myös koneiden aerodynamiikkaa suuresti haitanneet, rungon sivuille sijoitetut Windhoff-jäähdyttimet korvattiin yläsiipeen asennetulla Teeves & Braun -jäähdyttimellä Albatros D.II:n myöhemmässä tuotantomallissa. Varhaisemmissa Albatros-valmisteisissa ja kaikissa LVG:n tekemissä D.II:ssa "hörökorvajäähdyttimet" olivat kuitenkin käytössä.

Albatros D. II:n hienoja ominaisuuksia himmensi vain ohjaajan huono näkökenttä alas. Tämä ominaisuus saattoi olla osasyyllisenä mm. Saksan legendaarisimpiin ässiin kuuluneen Oswald Boelcken kuolemaan johtaneessa törmäyksessä. Albatros D.III, jossa puolitoistatasoinen siipiratkaisu antoi paremman näkyvyyden alas, alkoikin korvat D.II:ta jo 1917-vuoden alusta. D.II:ta valmistettiin kuitenkin liki 275 kappaletta ja tyyppi oli palveluksessa pitkälle vuoteen 1917 länsirintamalla ja muilla rintamilla. Vielä vuonna 1918 oli pari D.II:ta länsirintamalla käytössä, mutta ilmeisesti muissa kuin taistelutehtävissä.

Itävaltalainen Oesterreiche Flugzeugfabrik AG (Oeffag) valmisti Albatros D.II:ta lisenssillä vuoden 1917 alussa 16 kappaletta. Koneet oli varustettu 185 hv:n Austro-Daimler -moottorilla ja yhdellä Schwarzlose-konekiväärillä.

Albatros D.II -hävittäjissä oli yleensä lakattu vanerirunko ja "vihertävänharmaat" moottorin päällyspellit, spinneri, siipituet ja laskuteline. Selvästi tummempia, punertavanruskealla vernissalla käsiteltyjä runkoja ja yhdellä tai kahdella värillä suojamaalattujakin runkoja oli. Siipien ja korkeusperäsimen alapinnat, pyörien keskiöt ja mahdollisesti myös siipien väliset tuet olivat vaaleansiniset. Siipien ja peräsimen yläpuoli oli maalattu punaruskein ja vihrein raitasuojamaalauksin. Tarkempien sävyjen suhteen olemme aikalaisselostusten armoilla, mutta tulkintoja kyllä löytyy kirjallisuudesta paljonkin! LVG:n rakentamissa 75:ssä D.II:ssa oli ilmeisesti kolmivärinen suojaraidoitus, jossa tummanvihreiden ja punaruskeiden raitojen välissä oli selvästi vaaleammat kapeat vihreät raidat. Albatros D.II -koneisiin maalattiin kentillä laivueiden ja lentäjien henkilökohtaisia tunnuksia, mutta ei vielä niin näyttävästi kuin myöhempiin Albatros-tyyppeihin.