Albatros D.III -hävittäjien vielä ollessa länsirintaman taivaan herroja keväällä 1917 kehitettiin sille jo kuumeisesti seuraajaa. Albatros D.IV -koneen kehittelystä luovuttiin, mutta sen virtaviivainen, poikkileikkaukseltaan soikea runko otettiin Albatros D.V:een, jonka siipiratkaisu puolestaan otettiin varsin suoraan D.III:sta. Keveämmästä rakenteestaan ja virtaviivaisemmasta rungostaan huolimatta kesällä 1917 rintamalle tullut Albatros D.V ei ollut saavutusarvoiltaan merkittävästi D.III:a parempi ja kone olikin paha pettymys Manfred von Richthofenille ja muille saksalaislentäjille. Kaiken lisäksi D.III:n alasiiven murtumisongelma periytyi D.V -tyyppiinkin.

Syksystä 1917 D.V:n rinnalle ja sitä korvaamaan alkoi tulla D.Va -tyyppiä. Koneen runkoa ja siipitukia oli vahvistettu ja D.Va oli lopulta Albatros D.III:akin painavampi. Painonlisäys onneksi kompensoitui sillä, että myös Mercedes D.IIIa -moottorin suorituskykyä saatiin parannettua kaasutinta kehittämällä. D.Va oli muuten aivan saman näköinen kuin D.V, paitsi siivekkeiden ohjausvaijereiden osalta. D.Va:ssa oli nimittäin palattu aiemmissa Albatros-hävittäjissä käytettyyn systeemiin, jossa ohjausvaijerit kulkivat alasiiven kautta. D.V:ssä oli kokeiltu yläsiiven kautta kulkevaa ohjausvaijeria ja siivekkeitä kääntäviä kaarevia vipuja. Niin D.V kuin D.Va -koneisiinkin alettiin kenttämodifikaationa lisätä alasiiven tukevoittamiseksi ylimääräistä pikku tukea siipien välisestä v-tuesta alasiiven etureunaan. Samaten lisättiin tukivaijereita. Käsittääkseni nämä lisäykset tehtiin myöhemmän tuotannon D.Va -koneisiin jo tehtaalla.

Vaikka Albatros D.V ja D.Va olivat pettymyksiä jo rintamalle tullessaan, niistä tuli saksalaisten tärkein hävittäjätyyppi kesästä 1917 kevääseen 1918. D.Va -tyyppi oli runsaslukuisena käytössä aina sodan loppuun, vaikka Fokker D.VII olikin jo kohonnut Jastojen päätyypiksi. Pfalz D.III ja D.IIIa olivat toki merkittäviä hävittäjätyyppejä myös ja eliitti-Jastat käyttivät Fokker -kolmitasoa. Siitä huolimatta Albatros D.Va muodosti vielä huhtikuussa 1918 liki puolet Jastojen kalustosta. Selitys tilanteeseen lienee erityisesti Albatrosin kahden tehtaan hyvä tuotantokyky. Muut tehtaat eivät yksinkertaisesti pystyneet tuottamaan tarpeeksi hävittäjiä rintaman kasvavaan tarpeeseen. D.Va -tuotannon jälkeen Albatrosin kaksi tehdasta valjastettiinkin tuottamaan Fokker D.VII:ää ja ne tekivät konetta lopulta paljon emoyhtiötä enemmän.

Albatros D.V koneiden siivet ja korkeusperäsimet oli yläpuoleltaan yleensä maalattu violetein ja tummanvihreiden raitasuojamaalauksin. Alapinnat olivat vaalean siniset. Nokan metalliosat oli maalattu vihreänharmaiksi, ilmeisesti hieman tummemmalla sävyllä kuin varhaiset D:II:t ja D:III:t. Lakattu vanerirunko näyttää sen sijaan olleen hieman vaaleampi kuin varhaisemmissa Albatroseissa. Aikalaiskuvausten mukaan runko oli "keltainen". Viimeisissä D.V -valmistuserissä vuoden 1917 lopulla koneissa oli jo viisivärinen painettu lozenge-suojaväritys kankaalla verhoilluissa osissa. D.Va koneissa oli enimmäkseen lozenge-verhoilu, mutta varhaisimmissa valmistuserissä oli vielä violetti-tummanvihreä raitasuojamaalaus. Albatros D.V ja D.Va -tyyppien käyttöaikana saksalaisten koneiden koristelu nousi huippuunsa ja tarjolla on loputtomasti upeita esikuvia mallarien iloksi!