FOKKER DVII


Moottori 160 hv Mercedes D.III, myöhemmin 175 hv Mercedes ja DVIIF-mallissa 185 hv BMW-rivimoottori
Jänneväli 8,9 m
Pituus 6,95 m
Korkeus 2,75 m
Huippunopeus 189 km/h
Lakikorkeus 6000 m
Aseistus Kaksi tahdistettua LMG 08/15 "Spandau" -konekivääriä

Fokker DVII mainitaan usein ensimmäisen maailmansodan parhaaksi hävittäjäksi. Se on ainoa konetyyppi, joka erikseen vaadittiin hävitettäväksi tai ympärysvalloille luovutettavaksi Pariisin rauhansopimuksessa. DVII ei ollut nopein, ketterin tai paras nousija, mutta se oli oiva yhdistelmä näitä kaikkia.

Fokker DVII:ssä näkyy Fokkerin pääsuunnittelijan, Reinhold Platzin mieltymys yksinkertaisuuteen ja hänen mutkaton tapansa käyttää muiden kehittämiä ideoita ja yhdistää niitä ennakkoluulottomasti uusiin ratkaisuihin. DVII oli hyvin simppeli rakenteeltaan. Tukivaijereita ei esim. ollut lainkaan. Kone oli helppo purkaa ja huoltaa kenttäosloissakin ja tästä syystä se pysyi suosittuna, vaikka periaatteessa parempia, mutta monimutkaisempia hävittäjiä tulikin vuonna 1918 saksalaisten käyttöön. Fokker kolmitason peräsin ja suurennetut siivekkeet otettiin pienin muutoksin DVII:ään. Samoin jo Nieuporteissa ja Albatrosseissa hyväksi havaittu "puolitoistasoinen" siipiratkaisu. Uutta oli yläsiiven keskiosan jyrkkä, paremman nosteen antava profiili, joka teki koneesta ketterän korkeallakin. Nostavamman siipiprofiilin sanotaan joissain lähteissä olleen alkujaan Claudius Dornierin kehittämä. Mercedes-rivimoottori antoi koneelle ajan vaatimaa nopeutta ja tehokkuutta. DVII:n rinnalla kehitettiin kuitenkin myös pyörivällä moottorilla varustettu DVI, joka myös tuli rintamakäyttöön, mutta ei menestynyt DVII:n lailla.

Fokker V.11, DVII:n prototyyppi oli ylivoimainen voittaja Adlershofin legendaarisissa hävittäjäkatselmuksissa tammikuussa 1918. Itsensä Manfred von Richthofenin tarkkojen neuvojen mukaan prototyypistä kehitettiin sarjatuotantoversio, joka alkoi saapua eliitti-jastoille huhtikuussa 1918.

Fokker DVII:ää oli tilattu Fokkerilta ainakin 2000 kappaletta. Tästä määrästä ehdittiin eri lähteiden mukaan valmistaa 1000 - 1500, ehkä kaikki 2000:kin. Fokkerin lisäksi DVII:ää valmistivat Albatros ja Ostdeutche Albatros Werke (OAW). Nämä lisenssivalmistajat tekivät kaikkiaan ainakin 2500 konetta. Ensimmäisissä Fokkerin valmistamissa, 160 hv Mercedes- koneissa oli vain yhdellä tuuletusaukolla varustetut moottorin sivupellit ja pakoputket pistivät esiin nokan oikeasta sivusta. Myöhemmässä 175 hv Mercedes-tuotantomallissa tuuletusaukkoja lisättiin ja pakoputki lähti oikealle sivulle moottorin päältä. Tätä perustyyppiä valmistivat kaikki kolme tehdasta. Ainakin nokan sivupeltien tuuletusaukoissa oli eroja valmistajien kesken. Toukokuussa 1918 Fokker DVII:ssa havaittiin ongelma: Konekiväärien panokset tuppasivat syttymään ja sytyttämään moottorin tuleen. Tätä ongelmaa eri tehtaat ratkoivat eri lailla nokan jäähdytystä parantaen ja sodan loppuvaiheessa ja ainakin O.A.W:n ja Albatrosin DVII:n sivupeltien tuuletusaukot muuttuivat jälleen. Lisäksi yksittäisten koneiden moottorin suojapelteihin tehtiin - ilmeisesti kentällä? - vielä lisäaukkoja tuuletuksen parantamiseksi.

Fokker DVIIF oli muunnos, jossa oli 185 hv BMW-moottori. BMW:n parempi puristussuhde teki sillä varustetusta koneesta nopean nousijan - 14 min 5000 metriin! - ja kone olikin hyvin haluttu lentäjien keskuudessa. BMW-moottorien rajoitettu saatavuus kuitenkin hidasti tämän mallin tuotantoa.

Ensimmäiset Fokkerin valmistamat DVII:t sudittiin vihreällä vernissalla, kuten DR. I:t. Pian alettiin käyttää lozenge -verhoilua siivissä ja sittemmin myös rungossa. Lozenge näyttää (mikäli mustavalkoisten kuvien tulkintaan on luottaminen!) olleen enimmäkseen neliväristä, mutta ainakin Fokker-valmisteisissa koneissa ilmeisesti käytettiin myös viisiväristä lozengea. Eri valmistajat merkitsivät sarjanumerot eri lailla ja OAW ja Albatros vielä valmistajan nimen sulkuihin Fok. DVII -merkinnän perään. OAW:n DVII:n koristuksena oli vielä nokan suojapeltien "kirahvikuvio", violetit monikulmiot vihreällä taustalla. Ässät ja kokonaiset laivueet maalasivat Fokkereitaan tietenkin koristeellisiin omiin väreihinsä saksalaisten tässä vaiheessa jo totuttuun tapaan.

Kuten sanottu, Fokker DVII:t määrättiin purettavaksi tai ympärysvalloille luovutettavaksi sodan jälkeen. Niitä kuitenkin ehdittiin myydä muutamiin maihin - mm. Suomeen! - ennen sodan loppua ja Anthony Fokkerin onnistui myös salakuljettaa niitä huomattava määrä Hollantiin aselevon jälkeen. Kone palveli Suomen lisäksi mm. Puolan, Hollannin ja Venäjän sisällissodan molempien osapuolien ilmavoimissa sekä Saksan poliisivoimien lentokoneena pitkälle 20-luvulle. USA:hankin koneita vietiin useita.