Periaatteessa osat napsahtivat paikoilleen vaivattomasti. Vain alasiiven ja rungon välinen sauma tarvitsi hieman kittausta. Junkers J.I:n siivet ovat jo sen verran paksut että molemmat tasot tehdään erillisistä ylä- ja alaosista. Ylätason siivekkeet ovat erillisinä osina. Ylätason kiinnitys on mallin ehdottomasti haastavin tehtävä. Vaikka mallin rakennettavuus muuten on loistava, niin koneen perusrakenteelle ei Eduardkaan tietenkään ole mitään voinut. Tässä mittakaavassa siipituet alkavat kertakaikkiaan olla niin ohuita, että ne muovista valmistettuina napsahtavat helposti poikki. Pari niitä katkesi minultakin, mutta sain ne aika hyvin korjattua. Parasta on rakentaa yläsiiven asettamiseksi kunnon pahvisapluuna tai muu konstruktio, jossa yläsiipi pysyy tukevasti oikealla paikallaan kun siipitukia liimaa.
Kun ensimmäisen maailmansodan mallarina kerrankin pääsin peltipäällysteisillä siivillä varustettua konetta tekemään, niin pitihän sitä laittaa myös maalikulumia siipiin. Kangas- ja puusiivissä niitä näkee vanhoissa valokuvissa ani harvoin. Noissa siipien etureunoissa taisi säistämiseni mennä vähän överiksi?
Suositeltava malli kaikille, jotka uskaltavat ottaa yläsiiven kiinnityksen haasteen vastaan. Junkers-faneillehan tämä on ihan must! (Päivitys 29.4.04: Siivet on kuulemma suhteellisen helppo korjata)