SSW DIII:n arvoja:

Moottori	160 hv pyörivä ilmajäähdytteinen Siemens-Halske Sh III
Jänneväli	8,43 m
Pituus	5,70 m
Korkeus	2,80 m
Huippunopeus	180 km/h
Lakikorkeus	8 100 m
Aseistus	Kaksi tahdistettua LMG 08/15 "Spandau" -konekivääriä

Baijerilaisen Siemens-Schuckert Werken ensimmäiset sarjatuotantoon päätyneet hävittäjät D I ja D Ia olivat ranskalaisen Nieuport 16 -hävittäjän kopioita. Vuonna 1917 Siemens-yhtymän toinen osapuoli, Siemens-Halske kehitti uuden pyörivän 11-sylinterisen tähtimoottorin, Sh III:n. Moottorissa oli kokonaan uutta se, että potkuri ei pyörinytkään suoralla välityksellä samaan suuntaa ja samalla nopeudella kuin moottori, kuten aiemmissa pyörivissä tähtimoottoreissa. Sh III:n potkuria pyörittävä akseli oli laakeroitu siten, että se olikin nyt kiinni pääkiertokangessa. Moottori ja potkuri pyörivät eri suuntiin välityssuhteella 2:1, jolloin potkuri sai tuplasti enemmän vääntövoimaa. Samalla - ikäänkuin bonuksena - myös moottorin taipumus vääntää konetta lieveni (Sh III -moottorissa ei siis ollut kahta vastakkain pyörivää sylinterikerrosta, kuten tällä sivulla aiemmin väitin! Kiitos Pertti Lehdolle oikaisusta!) Moottorissa oli myös kaasutin (jota varhaisemmissa pyörivissä moottoreissa ei ollut!) ja korkea puristussuhde. Moottorin hyödyntämiseksi yhtiön suunnittelija Harald Wolffin johdolla rakennettiin useita hieman erilaisia D II prototyyppejä. Koneet muistuttivat aika lailla samaisen Siemens-Halske -moottorin ympärille suunniteltuja Pfalz -hävittäjiä (Dr.1, D VII ja DVIII). Pienin muutoksin sarjatuotantoon Siemens-Schuckert D III:na otetun D II -prototyypin siipiratkaisu oli kuitenkin Pfalz D XII:ta ja Fokker D VII:ää muistuttava.

Vuodenvaihteesta 1917-18 alkaen rintamalle saapuneet SSW D III:t olivat periaatteessa eräitä parhaista saksalaishävittäjistä. Sanotaan sen olleen kaikin puolin englantilaisten Sopwith Camelin veroinen, nousunopeudeltaan ja ohjattavuudeltaan jopa parempikin. Koneen nousunopeus oli aivan omaa luokkaansa, minkä vuoksi D III:a käytettiin paitsi rintaman elliitti-Jastoissa, myös uusissa kotirintaman kest-yksiköissä, joita oli perustettu torjumaan ympärysvaltojen yhä lisääntyviä pommituslentoja saksalaisten alueelle. Nopeana nousijana SSW D III oli omiaan juuri tällaiseen pikaisten hälytysten toimintaan.

Siemens-Schuckert D III:n ongelmaksi muodostui kuitenkin moottorin ylikuumeneminen, joka johtui liian umpinaisesta moottorinsuojuksesta ja isosta spinneristä. Asiaa korjattiin myöhemmin leikkaamalla moottorinsuojuksiin alapuolelle suuret tuuletusaukot. Siemens-Halske -moottorissa oli aluksi muitakin "lastentauteja", joiden vuoksi koneen palvelusura länsirintaman elliitti-Jastoissa jäi vähäiseksi. JGII kuitenkin käytti konetta jonkin verran ennen Fokker D:VII -kaluston saamista.

SSW D III:n seuraajaksi kehitettiin vuonna 1918 D IV, joka kapeamman yläsiipensä ansiosta oli hieman nopeampi ja myös nousijana vielä edeltäjäänsäkin huikeampi. Koneen mainitaan nousseen kilometrin korkeuteen vajaassa kahdessa minuutissa ja 6000 metriin reilussa 14:ssä minuutissa! Koneen hallittavuus oli tosin sitten myös hieman huonompi kuin D III:n.

Eri lähteissä mainitaan SSW D III:n valmistusmääräksi 50 - 80 lentokonetta ja D IV:n hieman toista sataa, joista rintamalle ennen tulitaukoa ehti 50.