Moottori	neljä 150 hv vesijäähdytteistä Sunbeam v-moottoria tai kaksi 140 hv ja kaksi 125 hv Argus rivimoottoria
Jänneväli	29,8 m
Pituus	17,09 m
Korkeus	4,72 m
Huippunopeus	120 km/h
Lakikorkeus	3 000 m
Aseistus	4-5 Colt- tai Lewis-konekivääriä. 402 kg pommeja.

Nuoren nerokkaan lentokonesuunnittelijan, Igor Sikorskyn (nimi tässä translitteroitu englantilaisittain, sillä mies loi tärkeimmän uransa Amerikassa ja teki nimestäänkin ilmailun tavaramerkin) vuonna 1913 ensilentonsa tehnyt Russki Vitiaz - lempinimeltään yksinkertaisesti "Iso" - oli maailman enimmäinen nelimoottorinen raskas lentokone. Venäjän armeija kiinnostui tyypistä heti ja siitä tilattiin sotilaversio. Venäläis-balttilainen vaunutehdas, RBVZ, ryhtyi koneen valmistajaksi. Sotilasversio säilytti Ison siipirakenteen, mutta runko uusittiin kokonaan. Malli sai nimekseen Ilja Muromets venäläisen kansallissankarin mukaan. Vuonna 1914 ensi kertaa lentäneessä prototyypissä, Ilja Muromets A:ssa, oli keskellä runkoa ylimääräinen siipipari, mutta tämä poistettiin testien jälkeen

Ensimmäinen sarjatuotantomuunnos - jos sarjatuotannosta voi Ilja Murometsin kohdalla lainkaan puhua - oli Ilja Muromets B, joita valmistui neljä kappaletta. Koneet oli varustettu kahdella 135 hv ja kahdella 200 hv Salmson/Canton Unné -moottorilla. Koneet toimivat erinomaisesti, mutta niiden menestys rintamalla sodan sytyttyä oli kehnohko. Tämä johtui ilmeisesti siitä, ettei nelimoottorista pommittjaa oikein osattu vielä käyttää. Keisarillisen Venäjän armeijan johto oli jo lopettaa koko Ilja Murometsien tuotannon, mutta tyyppi sai kuitenkin uuden tilaisuuden, kun helmikuussa 1915 perustettiin konetta varten ihan oma yksikkö, Eskadra Vozdushnyh Korablei, EVK, eli "Ilmalaivaeskaaderi" (Ilja Murometsia kutsuttiin ilmalaivaksi erotuksena pienemmistä lentokoneista). Eskaaderia johrtamaan ryhtyi M.V.Sidlovki, joka oli RBVZ:n entinen johtaja. Ilmalaivaeskaaderi toimi täysin itsenäisesti huollosta ja koulutuksesta lähtien. Koulutusta varten rakennettiin jopa pienempiä kaksimoottorisia Ilja Muromets koneita.

Lopulta Ilja Murometsit suorittivat helmikuusta 1915 aina vallankumouksen alkuun 1917 noin 400 pommituslentoa Saksan ja Liettuan alueille. Pommien osumatarkkuuskin oli hyvien tähtäinten ansiosta oivallinen, n. 60%. Saksalaisten onnistui ampua alas koko aikana vain yksi Ilja Muromets. Muutama kone tuhoutui myös moottorivikojen takia. Iljat puolestaan harvensivat niitä ahdistelleiden saksalaishävittäjien rivistöjä tavan takaa. Kone oli oikea aikansa lentävä linnoitus. Tavallisesti konekiväärejä oli 4 eri suuntiin, mutta parhaimmillaan konekiväärien määrä oli jopa kahdeksan. Parissa Ilja Murometsin mallissa oli myös pyrstön keskimmäinen sivuperäsin poistettu ja sen tilalla oli ampujan koppi. Hyvän aseistuksensa lisäksi Ilja Muromets oli ilmiömäisen kestävä taisteluvaurioille ja saattoi "ontua" kotikentälle vain yhden ehjänä säilyneen moottorin avulla!

Kaikkiaan Ilja Muromets -pommittajia valmistettiin ensimmäisen maailmansodan aikana 88 kappaletta. Bolshevikien kerrotaan koonneen puolivalmiita koneita vielä vallankumouksen jälkeen parisenkymmentä. Kaikki koneyksilöt lienevät olleet hieman erilaisia. Ilja Murometsia tehtiin kuutta perustyyppiä ja näistä vielä useita alatyyppejä. Perustyypit nimettiin kyrillisten aakkosten mukaan. Moottoripula vaivasi koneiden tuotantoa ja niissä käytettiin mitä tahansa voimanlähteitä satuttiin saamaan. Tavallista oli, että koneissa käytettiin kahta paria erilaisia moottoreita. B-tyyppiä seurannut V-tyyppi (typ Veh) oli tätä hieman pienempi. Sitä rakennettiin kolmisenkymmentä kappaletta ja ne varustettiin yleensä 150 hv Sunbeam-moottoreilla. V-tyyppiä seuranneen G-tyypin tärkeimmät muunnokset olivat G-2 ja G-3, joita rakennettiin yhteensä 35 kappaletta. Niissä moottoreina oli mm. RBVZ:n omia 150 hv moottoreita ja 220 hv Renaulteja. Ennen vallankumousta ehdittiin tehdä vielä joitakin D- ja E-tyyppejä. Näissä oli Russki Vitijazin alkuperäinen pitkä ja kapea siipityyppi vaihdettu hieman leveämpiin ja lyhyempiin tasoihin. D- ja E-tyypeille antoi nokan iso lasitettu, "kasvihuonemainen", ohjaamo luonteenomaisen ulkonäön. Neljällä 230 hv Renaultilla varustettu E-1 oli Murometseista raskain, lentoonlähtöpainoltaan 7 tonnia. Se oli koneista kuitenkin myös nopein, saavuttaen 136 km tuntinopeuden.

Ilmalaivaeskadroonan Ilja Murometseista tuhottiin lopulta 30 kentälle sodan lopussa, jotta ne eivät olisi päätyneet etenevien vihollisten käsiin. Loput EVK:n koneista päätyivät Ukrainalle, mutta mikään niistä ei liene ollut lentokuntoinen. Bolshevikit käyttivät omia Ilja Murometsejaan sisällissodassa ja kahakassa Puolaa vastaan, jolloin yksi päätyi puolalaistenkin saaliiksi. Koneen venäläinen miehistö kuitenkin pakeni muutaman päivän päästä ja kone päätettiin tuhota, koska kukaan Puolassa ei sitä osannut lentää!