Näillä sivuilla on kaikki amatöörimäistä animaatioista ruveten!

Ensimmäisen maailmansodan lentokonemalleja
Ensimmäisen maailmansodan värit
Referenssit, "takilointi" ym.


Kun miehet olivat rautaa ja koneet puuta ja pellavaa

Suuri sota Euroopassa 1914-18 oli ensimmäinen moderni totaalinen sota, jossa ritariromantiikalla ei enää ollut sijaa. Paitsi korkealla mutaisten taisteluhautojen, piikkilankojen, tykistökeskitysten ja kaasuhyökkäysten yläpuolella. Siellä ilmojen sankarit taistelivat mies miestä vastaan kuin muinaiset ritarit ainakin. Koneetkin oli koristeltu kuin keskiajan haarniskahemmojen hevoset ikään! Sotapropagandan tekijät huomasivat ilmojen ritareissa piilevän potentiaalin varsin pian molemmin puolin rintamaa. Ensimmäisen maailmansodan lentäjäsankarien legendaa alettiin luoda jo sodan aikana. Vaan hyvin tuo legenda on säilynyt meidän päiviimme asti. Suuren sodan ässät ovat yhä tarunhohtoisimpia kaikista ilmojen sankareista! Ken sitä ei usko, tehköön vaikka pienen kokeen: menkää lähiostarille kysymään satunnaisilta ohikulkijoilta, että kuka oli Erich Hartmann (kaikkien aikojen suurin hävittäjä-ässä, 352 pudotusta toisessa maailmansodassa). Kysykää sitten perään, että kuka oli Manfred von Richthofen (no Punainen Paroni tietenkin!). Kunpaan kysymykseen mahtaa tulla enemmän oikeita vastauksia?

Tämä kuva on kuulu väärennys! Kuvaaja ei ole ilmoittautunut, joten voinen panna sen tähän?Hävittäjä-ässän käsitteen - niinkuin niin monen muunkin ensimmäisen maailmansodan ilmailuun liittyvän asian - keksivät ranskalaiset. Saksalaiset seurasivat pian perässä ja sitten muutkin. Virallisia ilmavoittoja alettiin vahvistaa ja niiden määriä laskea. Kukin maa kuitenkin vahvisti ja laski ilmavoitot eri tavoin, joten vertailukelpoisia luvut eivät ole. Saksalaiset olivat tarkimpia. Heille tosin ilmavoittojen varmentaminen viholliskoneen hylyn löytyessä oli helpompaa, koska valtaoso ilmataisteluista käytiin heidän puolellaan rintamaa. Ranskalaiset laskivat erikseen varmat ja mahdolliset ilmavoitot. Englantilaiset olivat länsirintaman voittojen laskijoista suurpiirteisimpiä. Ensimmäisen maailmansodan ässiä tutkitaan yhä innokkaasti ja voitoista tulee tarkempaa tietoa. Mm. Osprey-kustantamo (www.ospreypublishing.com) on hiljan alkanut julkaista Norman Franksin kirjoja Suuren Sodan ässistä Aircraft of Aces -sarjassaan. Uutta tietoa ässistä löytyy myös netistä, vaikkapa aiheelle omistautuneesta The Aerodorome (www.theaerodrome.com) -saitista.

Kääk! eikä laskuvarjoakaan ole vielä keksitty. Miesparan onneksi tämäkin kuva lienee feikki! Suuren Sodan ässien voittojen määrät tarkentuvat ja muuttuvat siis yhä. Edes itse legendojen legenda, Manfred von Richthofen, ei ole turvassa ykköspaikallaan 80:n pudotuksensa kanssa! Ranskalainen René Fonck sai virallisestikin 75 voittoa ja omien puheidensa mukaan ampui alas pitkälle toistasataa saksalaiskonetta. Hän saattoi todellisuudessa hyvinkin ola numeroissa mitaten Punaista Paronia parempi. Vaan silkat numerot eivät legendaa tee! Sellaiset hävittäjälentäjäsuuruudet kuin saksalaiset Oswald Boelcke ja Werner Voss sekä britti Albert Ball ovat ansaitusti maineikkaampia kuin monet tilastoissaa heidän edelleen kohonneet. Kunnon sankarissa pitää tietysti olla myös tyyliä ja värikkyyttä. Siksi mm. ranskalaiset räiskyvät hurjapäät Georges Guynemer ja Charles Nungesser ovat monin verroin maineikkaampia kuin Fonck, jota yleisesti pidettiin koppavana tylsimyksenä. Aikansa mikahäkkiset, kilpa-auto- ja moottoripyöäräradoilta hävittäjän ohjaimiin siirtyneet USA:n Eddie Rickenbacker ja Belgian Jan Olieslagers olivat sankareita myös hävittäjälentäjinä. Rickenbacker toki oli maansa ykkönen myös numeroissa, mutta Olieslagersillla virallisia voittoja oli vain kuusi! Hän ei nimittäin voittojensa todistelusta paljon perustanut!

Ensimmäinen maailmansota oli tietysti myös tavattoman kiintoisa vaihe ilmailun "klassisen kauden" historiassa. Monet sittemmin legendaarisiksi muodostuneet lentokonesuunnittelijat olivat jo mukana: Anthony Fokker, Geoffrey de Havilland, Ernst Heinkel, Igor Sikorsky, Morane & Saulnier, Gustave Delage. Hugo Junkerskin sai sotaan mukaan ensimmäiset - aikaansa edellä olleet! - aaltopeltiluomuksensa. Claudius Dornierin suunnitelmat olivat vielä liian radikaaleja prototyyppiä pitemmälle.

Sotilasilmailun historiassa Ensimmäinen maailmansota oli vallankin mielenkiintoinen, sillä olihan Suuri Sota ensimmäinen, jossa ilma-ase todella oli käytössä. Hitaan alun jälkeen kilpavarustelu ja lentokoneiden kehittely kiihtyikin melkoiseksi. Konemallit vanhenivat samaa tahtia kuin tietokoneet nykyisin! Sodan kenties tunnetuin hävittäjäkone, Fokker-kolmitaso, ehti olla saksalaisten hävittäjälaivueiden ykkösnyrkkinä vain noin neljä kuukautta, kunnes se jo sai väistyä Fokker DVII:n tieltä! Kehitys ei tosin ollut suoraviivaista, vaan siinä poukkoiltiin moneen suuntaan, ilmailun alkuaikoja kun vielä elettiin. Kehityksessä mentiin tavallaan jopa "taaksepäin", sillä sodan alun tyylikkään yksinkertaisista yksitasoista siirryttiin takaisin kaksitasoihin. Kaksitasoisuus toi lisää joitakin toivottuja lento-ominaisuuksia, kuten nousunopeutta, mutta ennenkaikkea se lisäsi koneiden lujuutta, jota sotilaskoneet kaipasivat. Jos tämä äkkiseltään kuulostaa kummalta, niin kannattaa muistaa, että tuon ajan koneet tehtiin lähinnä kankaasta ja puusta. Niisssä vaikutti eräänlainen "pärekoriefekti": kori kestää paremmin kuin yksi päre! Vuonna 1917 kehiteltiin innokkaasti jopa kolmitasoisia koneita brittien onnistuneen Sopwith Triplanen villitseminä. Varsinkin saksalaiset kehittelivät huiman joukon prototyyppejä, joista taistelukäyttöön päätyi tosin sitten vain Fokker Dr I. Sodan viime kuukausina alkoivat yksitasot jälleen palata kuvaan.

Juhdat työssään. Ranskalaisia Breguet 14 -koneita pommitus- tai tiedustelulennolla Vaikka hävittäjät ja niitä lentäneet ässät ovat kuuluisampia, olivat yksimoottoriset kaksipaikkaiset koneet Ensimmäisen maailmansodan todellisia työjuhtia. Sodan alussa oli tiedustelu ilmavoimien tärkein tehtävä ja säilyi tärkeänä koko sodan ajan. Ilmavalokuvaus kehittyi huikeasti sodan aikana. Sodan alussa ympärysvallat suosivat työntöpotkurikoneita juuri siitä syystä, että niistä tarjoutui koneen nokassa istuneelle tähystäjälle esteetön näköala, vaikka koneet lento-ominaisuuksiltaan olivat vetopotkurikoneita huonompia. Vuoden 1915 "Fokker-vitsaus" alkoi sitten muuttaa käsityksiä kasipaikkaistenkin suoritusvaatimuskista. Sodan loppua kohti alkoi ilmapommituksilla ja lentokoneiden käytöllä taistelussa maajoukkojen tukena olla yhä suurempi merkitys. Pommittajina ja maataistelukoneina olivat kasipaikkaiset yksimoottoriset koneet myös ylivoimaisesti tärkeimpiä. Kaksimoottorisia pommittajia ja jopa valtavia nelimoottorikoneitakin tehtiin, mutta niiden merkitys ei vielä ollut kovin iso. Saksalaiset tekivät pommituslentoja myös Zeppelin-ilmalaivoilla ja aiheuttivat kauhua jopa Lontoossa, mutta brittien hävittäjätoiminnan hieman kehityttyä saivat sakemannit huomata, ettei ole järin kiva käydä sotaa päänsä päällä hehtolitroittain herkästi räjähtävää kaasua!

Ensimmäisen maailmansodan lentokonemalleja

Ilmojen ritarit kiinnostavat mallinrakentajiakin ja se näkyy tarjonnassa. Legendaariset 1. maailmansodan yksipaikkaiset hävittäjät eri ässien väreissä hallitsevat tarjontaa ainakin tavallisissa injektiomalleissa. Suurimpien ässien koneiden lisäksi löytyy laatikoista toki vaihtoehtoisia siirtokuvia myös monille muille kiinnostaville ja/tai näyttävästi koristelluille koneille. Jos rakennussarjojen mukana tulevat siirtokuvavaihtoehdot eivät riitä, niin suosituimmille konetyypeille, kuten Fokker Dr. I ja D.VII, löytyy markkinoilta jonkin verran siirtokuva-arkkeja. Kovin vilkasta ei 1. maailmansodan lentokoneiden ns. "after market" -arkkien julkaisutoiminta valitettavasti ole, joten useinmiten saa tyytyä siihen, mitä laatikosta löytyy. Hyvä paikka siirtokuva-arkkien etsimiseen ja hankkimiseen on brittiläinen postimyyntifirma Hannants (www.hannants.co.uk). Heidän näppärä hakukoneensa löytää hetkessä vaikkapa kaikki 1/48 Fokkerien siirtokuva-arkit. Ensimmäisen maailmansodan koneiden siirtokuviin erikoistunut yhden miehen firma, Rowan Broadbendin Pheon Models, löytyy Britmodelerin sivuilta

Vaikka Fokkerit, Albatrossit, Nieuportit, Sopwithit ym. hävittäjät hallitsevat tarjontaa, on toki 1. maailmansodan kaksipaikkaisia "työjuhtiakin" tarjolla ja isoja pommikoneitakin muutama hieno injektiovalettu rakennussarja kaikissa kolmessa suosituimmassa mittakaavassa. Takavuosien suositussa mittakaavassa, 1/72, löytyy edelleen runsaasti, kenties jopa eniten, rakennussarjoja 1. maailmansodan lentokoneaiheista, vaikka uusia sarjoja tässä mittakaavassa julkaistaan aika harvakseltaan nykypäivänä. Mittakaavassa 1/48 julkaistiin 2000 -luvun alkupuolella jo enemmän rakennussarjoja Suuren sodan koneista, kuin mittakaavassa 1/72. Viime vuosina uusien julkaisujen painopiste on ollut siirtymässä vielä isompaan mittakaavaan 1/32. Ah nuoruuteni Airfixeja! Kuka vielä muistaa? Muovipussissa tämmöisellä paperilipukkeella. Hinta: 1,95 mk! Ensimmäisen maailmansodan lentokoneiden injektiomallien valmistuksessa on tapahtunut viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana selvä sukupolven vaihdos Tai ehkä jo parikin. Voi melkeinpä sanoa, että koko ala on syntynyt uudelleen! Airfix ja Revell olivat minun nuoruuteni isot ja toki ne edelleen julkaisevat aika ajoin uudelleen vanhoja sarjojaan 1. maailmansodan koneista. Revell on innostunut jopa tekemään uuden muotin suositulle Fokker dr.1:lle mittakaavassa 1/72 ja pakkaamaan tsekkiläisen Eduardin sarjoja omiin laatikoihinsa..

Tärkeimmät tekijät tulevat kuitenkin nykyisin Tsekistä, Ukrainasta ja Uudesta Seelannista. Jättiläismäisestä fotoetsattujen detaljointisarjojen katalookistaan monille mallareille tuttu tsekkiläinen Eduard (www.eduard.cz) on julkaissut erittäin tasokkasta 1. maailmansodan lentokoneiden sarjaa sekä 1/48 että 1/72 mittakaavoissa. Eduard on laittanut malleilleen kovat kriteerit ja uudistaa niitä koko ajan. Vanhimmat, matalapainetekniikalla valetut injektiomallit on jo poistettu katalookista, koska ne eivät täytä nykyisiä kriteerejä. Uusia julkaisujaan Eduard panee nykyisin ulos tyyriin puoleisissa pakkauksissa, joissa on kuitenkin sisällä rahalle vastinetta: Fotoetsejä, maalausmaskeja ja tyylikkäät kokoamisohjeet värikuvaprofiileineen. Vanhempia rakennussarjojaan Eduard julkaisee myös riisutummissa, mutta samalla kukkarolle huomattavasti ystävällisemmissä Weekend edition -pakkauksissa. Eduardin kanssa kimpassa toimiva ja samoilta nettisivuilta löytyvä Gavia tekee fotoetseillä herkutettua injektiomallien sarjaa mittakaavassa 1/48. Gavia oli alkujaan kahden miehen firma, mutta jakaantui sitten kahtia. Toinen mies julkaisee nykyisin 1/72 injektiovalumalleja Elf-merkillä.

Tsekkiläinen Mac Distribution (www.mac.distribution.cz) on myös laadukas 1/72 -mittakaavassa fotoetsatuilla detaljointiosilla varustettuja injektiomalleja valmistava merkki. Macin helmasyntinä ovat siipien liian paksut jättöreunat. Eduardin jalanjäljissä on seurannut myös Special Hobby, jolta on ilmestynyt 1/48 mittakaavassa jo useita matalapainevalulla tehtyjä, fotoetseillä ja resiiniosilla täydennettyjä injektiosarjoja. Sittemmin merkki on laajentanut 1. maailmansodan lentokonemallien tarjontaa myös mittakaavoihin 1/32 ja 1/72. Uusin tulokas tsekkien injektiomallien tekijöistä 1. maailmansodan koneiden markkinoilla on Fly, joka aloitti mittakaavassa 1/48, mutta on sittemmin julkaissut mm. italialaisia Ansaldoja myös mittakaavassa 1/72. Tsekkimerkki AZ Model on niin ikään lisännyt muutamia 1. maailmansodan lentokonetyyppejä 1/72 -mittakaavan katalookiinsa.

Hartsi- eli resiinimalleja rakentaville WW1 -harrastajille Tsekinmaa on oikea runsauden sarvi. Tsekkiläisiä ensimmäisen maailmansodan koneita 1/144, 1/72 ja 1/48 -mittakaavoissa resiinimalleina julkaisevia merkkejä ovat mm. AB Model, HR Model, Omega, RVHP, SPIN, Sram, Planet Models ja Tom - M. Tmi Kuivalaisen ja Hannantsin sivuilta näitä löytyy, mutta kattavimman valikoiman taitaa tarjota tsekkiläinen kauppa ja postimyyjä Hobbyshop (www.hobbyshop.cz). Puolassa on myös muutama tasokkkaita ja hintavia 1. maailmansodan lentokoneiden resiinimalleja valmistava yritys. Choroszy (http://www.modelbud.pl) ja Ardpol (http://www.ardpolmodels.com.pl) tekevät resiinirakennussarjoja lähinnä mittakaavassa 1/72, Karaya (http://www.karaya.pl/) mittakaavoissa 1/72 ja 1/48. Karaya kokeili myös injektiosarjojen julkaisua, mutta homma taisi jäädä yhteen Halberstadtiin. Toinen puolalaismerkki, Mirage Hobby onneksi jatkaa Halberstadt Cl -tyyppien julkaisussa. Pari todella hienoa injektiosarjaa on jo ilmestynyt.

Ukrainalaisen Roden (www.roden.eu) -merkin tekijätiimi aloitti Toko-merkillä. Tokon 1. maailmansodan sarja on ollut sittemmin saatavana Eastern Express -merkillä, jolla on jo ennestään ollut 1. mailmansodan rakennussarjoja muilta valmistajilta lisensoiduilla muoteilla tehtyinä. Rodenin 1/72 katalooki on 1. maailmansodan koneiden osalta paisunut melko vaikuttavaksi. Useimmat tärkeät hävittäjät ja monta isoa pommikonetta ja lentovenettä on Rodenin toimesta saatettu rakennussarjoiksi, joista syntyy todella näköisiä malleja. Monien 1/72 mittakaavan ystävien suruksi on julkaisutahti hiipumassa, eikä esim. odotettuja kaksipaikkaisia "työjuhtia" Rodenilta tullut. Roden siirtyi suosiotaan kasvattavaan ja epäilemättä tuottavampaan 1/48 -mittakaavaan. Sittemmin tämänkin mittakaavan julkaisutahti on hiljentynyt - varsinkin 1. maailmansodan aiheiden osalta - Rodenin uuden menestyksekkään aluevaltauksen, 1/32-mittakaavan tieltä. Roden on julkaissut yli 90 erilaista 1. maailmansodan lentokoneaihetta, jotka kaikki lienevät vielä saatavilla, joten rakennettavaa kyllä riittää, vaikka firma vähän tahtiaan on hellittänytkin! Rodenin lisäksi myös toinen ukrainalaismerkki, Amodel, on julkaissut useita 1. maailmansodan aiheita mittakaavoissa 1/72 ja 1/32.

Viime vuosien suosituin 1. maailmansodan lentokonemallien ison mittakaavan rakennussarjojen valmistaja on ollut uusiseelantilainen Wingnut Wings (www.wingnutwings.com). Merkin injektiovaletut sarjat mittakaavassa 1/32 ovat vieneet standartit jälleen uudelle tasolle. Jos jotakin puutteita WNW:n julkaisupolitiista haluaa löytää, niin ehkä sen, ettei yhtiö ole julkaissut toistaiseksi kuin britti- ja saksalaisaiheita. WNW:n malleja ei myöskään käytännössä saa kuin tilaamalla yhtiön omilta nettisivuilta, vaikka jotkut muutkin nettikaupat ovat niitä katalookiinsa ostaneet.

Ensimmäisen maailmansodan värit

Paitsi 1. maailmansodan kiehtovat, hellyttävät ja romanttiset lentokoneet itse, myös niiden välillä hyvinkin koristeelliset värit ja kuvioinnit kiehtovat tietenkin muovimallariakin. Varsinkin saksalaisten ja Itävalta-Unkarin hävittäjät olivat niin koristeellisia, että mallari voi keskittyä vaikkapa vain Fokkereiden ja Albatrossien rakentamiseen ja saa silti väreiltään ja koristelultaan mitä erilaisimpia koneita hyllyynsä.

Eksaktia tietoa malliensa tekemiseen haikaileville 1. maailmansota voi olla päänsärky! Arvailuja, tulkintoja ja monista epävarmoista lähteistä koottuja rekonstruktioita nimittäin riittää! Samasta kuuluisan ässän koneesta voi löytyä useita tulkintoja, joista yhtä ei voi osoittaa toista oikeammaksi. Valokuvat ovat rakeisia ja mustavalkoisia ja usein vain osa koneesta näkyy. Ahkerat tutkijat ovat toki löytäneet mm. päiväkirjoista ja raporteista kuvauksia väreistä, mutta nekin ovat tyyliä "punainen", "luumunvärinen" jne. Joissakin sotasaaliiksi saatujen viholliskoneiden kuvauksissa on tosin tarkempiakin värimäärityksiä. Harvoista säilyneistä museokoneistakin ovat värit haalistuneet tai tummuneet. Tulkinnallisuuteen on vain totuttava ja antaahan se tilaa mallarin omillekin tulkinnoille!

Paljon toki tiedetäänkin. Mm. museokoneiden entisöimeksi on tehty hurjasti työtä ja tästä on ollut hyötyä mallareillekin. Lentohistorioitsijat ovat muutenkin rekonstruoineet 1. maailmansodan värityksiä ja näitä ovat mallinvalmistajat ja siirtokua-arkkien julkaisijat käyttäneet hyväksi. Käytetyistä suojaväreistä on säilynyt eksaktiakin tietoa. Mm. se ikävävä tosiseikka, että brittien eniten käyttämä "khaki", PC10, oli tumman likaisen ruskea väri, josta siitäkin on tosin säilynyt ainakin kaksi sekoitusohjetta.

Werner Voss maalaamassa kuulua Albatros D III:staan Koneet olivat koristeellisia, mutta värejä oli käytössä itse asiassa aika vähän. Sodassa kaikesta oli pulaa, myös maaleista. Laivueiden tunnukset, henkilökohtaiset tunnukset ja koristelut tehtiin yleensä kentällä ja käytössä oli usein vain kansallisuustunnuksiin tarvittavia värejä. Rintaman siirtyillessä ja kenttien vaihtaessa omistajaa jäi maaleja myös sotasaaliiksi. Saksalaiset käyttivät paljon näitä sotasaalisvärejä. Punainen oli erityisen kallisarvoista ja sitä saivat käyttöönsä vain suurimmat ässät. Musta, valkoinen, sininen ja punainen olivat siis yleisimmät värit koristeluissa! Brittien, ranskalaisten, amerikkalaisten jne. koneita maalatessa kannattaa muistaa, että mahdolliset punaiset ja siniset kohdat oli maalattu melko varmasti samalla värillä kuin kansallisuustunnukset! No, ranskalaisten, englantilaisten ja amerikkalaisten - ja Manfred von Richthofenin "sirkuksen" - punainen on useimmissa siirtokuvissa lähes samaa sävyä, kirkkaan "tulipaloautonpunaista" , mutta sinisestä on jo enemmän tulkintoja. Ne vaihtelevat siirtokuvien kansallisuustunnuksissa hailakan pastellista syvän siniseen. Ehkä joku tulkinnoista on "oikea". Toki muitakin värejä oli jonkin verran käytössä. Belgialaisilta saksalaiset saivat luultavasti käyttämänsä keltaisen ja kenties myös kirkkaanvihreän, jota sekä belgialaiset että saksalaiset käyttivät laivuetunnuksissa. Ja saattoihan maaleja sekoittaakin.

Monenlaisia suojavärjäyksiä käytettiin jo ensimmäisessä maailmansodassa. Vaihtelua saattoi olla suurtakin, paitsi briteillä, joiden yksitotinen "khaki" tuli jo mainittua. Saksalaiset ja ranskalaiset kokeilivat paljon aaltolaitaisia monivärisiä suojamaalauksia, samantapaisia kuin sitten 2. maailmansodassa ja myöhemmin käytettiin kaikkialla. Nämäkin olivat välillä varsin koristeellisia. Saksalaiset käyttivät mm. yhdistelmää tummanvihreä-violetti. Ranskalaisten koneissa alkoi vuoden 1917 loppupuolelta yleistyä kaunis, peräti viidellä eri värillä tehty suojamaalaus. Italialaiset kokeilivat jo ensimmäisessä maailmansodassa omintakeista läiskäsuojaväriään.

yläpinnan 5-värinen lozengeKaikkein koristeellisin suojavärjäys oli epäilemättä Saksan ja Itävalta-Unkarin 1917 -vuoden loppupuolelta vähitellen käyttöönottama tarnstoff (ns. lozenge) -kuvuiointi, joka yleensä painettiin suoraan lentokoneiden verhoilukankaaseen, mutta jota maalattiin myös koneiden kaikille pinnoille. Se oli erivärisistä säännöllisistä tai epäsäännöllisistä kuusikulmioista muodostunut kuvio, jossa tavallisesti oli 4-5 eri väriä. Siipien ja rungon alapuolelle laitettiin hieman vaaleampia sävyjä kuin yläpinnoille. Laivastolla oli omat siniset sävynsä ja yöpommittajilla tummansiniset sävynsä. Puhun "sävyistä", koska lozenge luo hieman rasterin tapaan yleissävyn, vaikka kuusikulmiot ovat selvästi eri värisiä. Ohessa on kuvat tyypillisestä 5-väriestä lozengesta. Vanhojen Fokkerien ym. entisöijät ovat kovasti ahertaneet lozengen parissa ja mallaritkin kiivailevat "oikeista" väreistä. Itse uskon, että lozengen väritkin ovat vielä jossain määrin tulkinnanvaraisa asioita ja varmaan kangaspainoerätkin poikkesivat toisistaan. Jos jonkun valmistajan lozenge -siirtokuva on hieman kirkasvärisempi ja toisen tummempi, en minä kävisi siitä hiuksiani repimään. Rajansa tietysti tulkinnallakin. Joskus mallien mukana tulevat siirtokuvat ovat jo niin kaukana mahdollisesta vaihteluvälistä, etteivät mene minultakaan läpi. Lozenge ym. 1. maailmansodan lentokoneiden väritietoa tietoa löytää netistäkin mm. amerikkalaisilta ww1-sivuilta (http://www.wwi-models.org/misc/Colors/index.html).

alapinnan 5-värinen lozenge Lozenge on mallarille ihastus ja kauhistus. Todella hienojahan lozenge-kankaalla verhoillut koneet ovat, mutta miten sen toteuttaa mallissa? Useimmat tekevät sen siirtokuvilla, vaikka löytyy niitäkin, jotka maalaavat itse! On siinä pipertämistä! Siirtokuvinkin lozengen toteuttaminen on vaativaa, sillä koko siiven tai rungon peittävässä siirtokuvassa on aina kommervenkkinsä. Malliin täytyy kesken kokoamisen laittaa laajoja haavoittuvia siirtokuvapintoja, joilta ei paljon liimatuhruja siivota!

Lozenge on kaunista, mutta liialliseen kauneuteen ei sentään pidä mennä, jos tahtoo edes jonkinlaista historiallista totuutta noudattaa. Verhoilukankaaseen painettu lozenge ei muodostanut yhtenäistä saumataon pintaa siiven päällä siivekkeitä myöten, kuten joidenkin mallien mukana tulevissa siirtokuvissa on ollut. Koskapa kuvio oli painettu kankaalle, näkyivät saumat varmasti kuvioinnissa. Tuskinpa koneiden verhoilijat asettelivat vierekkäisten kangaskaistaleiden erivärisiä kuusikulmioita tarkasti kohdalleen saumoja tehdessään! Painotekniikasta johtuen lozenge-kankaassa myös samat kuviot toistuivat määrävälein. Useimmat (elleivät peräti kaikki) lozenge-siirtokuva-arkkien valmistajat tarjoavatkin siirtokuvansa verhoilukangasta jäljittelevinä soiroina, joista mallari voi "verhoilla" mallinsa itse. Ylä- ja Ala-lozenget tulevat yleensä eri arkeilla. Lozenge-arkkeja onkin mukavasti tarjolla. Hannantsin (www.hannants.co.uk) -sivuilla esimerkiksi löytyy monia hakusanalla lozenge. Itse olen kokeillut Pegasuksen erinomaisia, mutta aika tyyriitä arkkeja mittakaavassa 1/48 ja Almarkin vähän vaatimattomampia, mutta huomattavasti huokeampia arkkeja mittakaavassa 1/72. Uudempien rakennussarjojen mukana tulee nykyisin yleensä aina myös lozenge-siirtokuvat, joiden väritkin ovat viime vuosina parantuneet koko ajan. Rodenin mallien siirtokuvat ovat kuitenkin kuulemma olleet laadultaan niin huonoja, että aftermarket siirtokuvia on tarvinnut.

Kaikista suojaväreistä, kankaalle painetuista ja muista, huolimatta väri, jota 1.maailmansodan lentokonemallarilta eniten kuluu on valkaisemattoman pellavakankaan väri (linen tai CDL eli clear doped linen, niinku enkelsmanni sanoo). Vuosien 1914-15 koneissa vallankin oli verhoilukankaan alkuperäinen väri hallitseva ja kun suojavärit tulivat enemmän käyttöön jäivät koneiden alapinnat usein maalaamatta. Metalliosatkin jätettiin yhtä lailla usein maalaamatta, joten myös alumiinin sävyistä maalia tarvitsee mallari usein. "Tykkimetalli" on aina tarpeen, sillä 1.maailmansodan koneiden aseet ja moottorit ovat useimmiten näkyvissä. Messingin a kuparin sävyiset maalitkin kuuluvat vakiotarpeisiin, sillä näitä metalleja käytettiin paljon mm. pakoputkissa, moottorien bensaputkissa jne. Ensimmäisen maailmansodan mallien viimeistelystä olen ajatellut näin: Todellisten koneiden kangasosien pintakäsittely viimeisteltiin aina kiiltävällä lakalla ja koneet tosiaan kiilsivät, niin että siipitukien kuvajainen heijastuu siivistä monissa vanhoissa valokuvissa. Sään pieksemissä koneissa kiilto himmeni, mutta ei minun mielestäni mennyt mataksi koskaan.

Referennsit, takilointi ym.

Ensimmäisen maailmansodan malleihin pätevät samat neuvot, kuin muidenkin muovimallien rakentamiseen. Kaksitasoisten rakentamisessa on myös omia erikoisniksejään. Kun olen itsekin vasta aloittelija, en käy teille kuitenkaan tässä neuvoja antamaan! Lentävät kangaspuut -saitti ottaa kuitenkin mielellään Teidän vinkkejänne, rakkaat lukijat! Sen verran voin minäkin jo kokemuksesta sanoa, että helposta ja halvasta kannattaa aloittaa, niinkuin kaikessa mallailussa. Tästä lisää osastossa Malleja aloittelijoille.

Taustamateriaalia, "referenssejä", kaivataan mallailussa aina, varsinkin jos haluaa, että mallit vastaavat esikuviaan mahdollisimman paljon. Monien "halpismallien" suhteen täytyy tosin todeta vanha sanonta "tieto tuskaa lisää" todeksi... Omat rakkaat "perusraamattuni" ovat Kenneth Munsonin Ensimmäisen maailmansodan hävittäjät ja Ensimmäisen maailmansodan pommittajat (Otava1969). Painos kirjoista on tietysti jo ajat sitten loppunut, mutta divareissa näitä joskus näkee. Engalanninkielisistä alkuteoksista The Pocket Encyclopaedia of World Aircraft in Colour vol 5 - 6 näkee myös uusia painoksia. Kyseessä ovat alan pioneeriteokset. Uudempaa ja tarkempaa tietoa on tiestysti kertynyt niiden julkaisun jälkeen. Jo aiemmin mainitsemaani Ospreyn ässäkirjasarjaa ja saman yhtiön Aviation Pioneers -sarjaa samoin kuin Squatron/Signal -kustantamon Aircraft in Action -sarjan lentäviä kangaspuita käsitteleviä osia myy Akateeminen kirjakauppa ja Hobby-kustannus (www.pienoismali.com). Aviatik panee Windsockiakin paremmaksi, tosin vasta yhdellä opuksella!

Parhaina referenssikirjoina pidetään Albatros-kustantamon (www.windsockdatafilespecials.co.uk) Windsock Datafile -sarjan 1. maailmansodan lentokoneita käsitteleviä kirjoja, joita Kuivalainen on tuonut maahan. Kirjasissa on runsaasti hyödyllisiä valokuvia ja Ian Stair -vainaan legendaarisen tarkat mittakaavapiirrokset 1/72 ja 1/48 -skaaloissa. Lisäksi löytyy muutama väriprofiili. Tyyriimmissä Windsock Datafile Specialeissa on kaikkea enemmän. Puolalaiset Kageron kirjat voivat vaikuttaa huokeilta vaihtoehdoilta Windsock-kirjasiin nähden. Ne tarjoavat yleensä samoja valokuvia, mutta pienempinä ja tuhruisempina versioina, kuin WS Datafilet. Faktapuoleltaankin Kageron (http://www.kagero.pl/) kirjat ovat usein epäluotettavia. Kirjojen mukana tuleva siirtokuva-arkki ja kohtuullinen hinta tekee niistä kuitenkin joissain tapauksissa ostamisen väärttejä. Tsekkiläinen JaPo (www.japo.eu) julkaisee laadukkaita kirjoja Itävalta-Unkarin koneista. Maailman paras referenssikirja 1. maailmansodan lentokoneiden osalta on Puolalaisen Aviatikin Spad VII -opus. Valitettavasti kustantamolla ei vielä ole muita alan nimikkeitä. Netistä löytyy referenssimatskua ihan ilmaiseksikin. Suosikkini on Rosbud's WW1 Aviation Image Gallery (www.earlyaeroplanes.com), josta lötyy satamäärin public domain -kuvia lentokoneista, ohjaamoista, konekivääreistä ym. (sieltä omien sivujenikin kuvitus on paljolti poimittu!).

Yksi asia joka 1. maailmansodan lentokoneiden malleissa tulee ennemmin tai myöhemmin vastaan ovat tuki- ja ohjausvaijerit, "takilointi" (rigging) niinkuin laivapuolelta lainaten tavataan sanoa. Takilointitekniikoita on monia - jokaisella melkeimpä omansa! Hyviä vinkkejä takiloinnista otetaan mielellään vastaan näille sivuille. Itse olen käyttänyt lähinnä ohutta pilkkimiesten siimaa, halkaisijaltaan 0,12-0,14 mm (1/48 mittakaavassa). Siiman käyttö edellyttää reikien poraamista siiven läpi. Joidenkin mallailuoppaiden ja mallien omien ohjeiden suosittama langan/siiman sitominen siipitukien tyveen ei minusta anna pitemmän päälle hyviä tuloksia. Reikien läpi vedetyt siimat on helppo kiristää (kunhan ei kiristä liikaa, ettei huolella ojennukseen taiteillut siivet mene vinksalleen). Siimaa voi myös kiristää jälkikäteen kuumalla tulitikulla tai kuumennetulla metalliesineellä! Tämä vaatii hieman harjoitusta, jotta oppii arvioimaan sopivan kuumuuden. Hehkuva tulitikku tai liian kuuma metalli sulaattaa siiman poikki ja liian haalea taas ei vaikuta (kiitos Pekka Tuomiselle vinkistä!). Koko takiloinnin voi kerralla kiristää hiustenkuivaajalla. Siiman kiinnittämiseen olen käyttänyt kahta systeemiä: a.) porataan mahdollisimman ohuella terällä (0,5 mm) reikiä, joihin siima kiinitetään suoraan pisaralla syanoakrylaattiliima ("pikaliima"). Syanoakrylaattiliimaa saa erilaisilla juoksevuuksilla. Tässä kannattaa käyttää "puolijuoksevaa" laatua. Kapillaari-ilmiö vetää liimatipan siististi reikään (ja liiat liimat talouspaperin kulmaan, kunhan toimii vikkelästi). Kaikkein juoksevin pikaliima saattaa solahtaa reiästä läpi, jäykin geelimäinen laatu ei taas mene reikään kunnolla. B.) Kiilataan siimat paikalleen muovitapeilla. Tässä systeemissä porataan vähän isompia reikiä ja valitaan esim. Aeroclub-muovisauvalajitelmasta poran terän paksuinen sauva (poikkileikkaukset täsmäävät kokemukseni mukaan todella hyvin!). Olen näin kiinnittänyt siiman menestyksekkäästi jopa ilman liimaa, mutta yleensä varmistan pidon pisaralla syanoakrylaattia. Pienten reikien mentelmällä itse takilointi käy sukkelammin, mutta jälkisiivous on työläämpää. Siipien pintaan jää vääjäämättä pikku kuoppia ja kupruja. Kuoppia täytyy täyttää kittipisaralla ja käsittely täytyy joskus toistaakin. Muovitappisysteemissä siistiminen vaatii yleensä vain askarteluveistä ja pientä santapaerointia.

Joustolanka on toinen hyvä takilointiaine. Sitä saa mm. harrasteliikkeistä ja ompelulankakaupoista. Myös Wingnut Wings myy litteää joustolankaa nettikaupassaan brittiläisen aerodynaamisen tukijänteen simuloimiseen. Joustolanka on helppo saada suoraan, kun venyttää sen paikalleen, eikä sitä tarvitse vetää siivestä läpi. Joustolanka ei kuitenkaan tue mallia niinkuin siima.

Vanha klassinen ja monien mallailuoppaiden suosittama menetelmä on käyttää takiloinnissa hyväksi valurankoja, joista muovimallin osat on irrotettu. Muovia kuumennetaan ja venytetään sopiviksi ohuiksi langoiksi. Minun yritykseni tällä menetelmällä ovat päätyneet liian paksuihin ja lenksottaviin takilointeihin. Huvittuneena panin merkille, että erään englanninkielisen mallailuoppaan kuvissa tällä menetelmällä takiloidun Roland C II:n takilointi oli myös liian paksu ja lenksottava! Olen kuitenkin netissä nähnyt myös mestarillisia takilointeja tällä menetelmällä.

Kun miehet oli rautaa ja koneet puuta ja pellavaa!
Ensimmäisen maailmansodan lentokonemalleja
Ensimmäisen maailmansodan värit
"Takilointi" ym.