Saksan laivaston, Kriegmarinen, ensimmäiset kellukkeilla varustetut hävittäjät olivat yksipaikkaisia maakoneiden muunnoksia: Albatros W.4, Rumpler 6B, ja Erns Heinkelin ristitukisesta Hansa-Brandenburg KD -hävittäjästä muunneltu KDW. Kaikkia näitä koneita vaivasi haavoittuvuus takaa päin. Kömpelöllä kellukekoneella oli vaikea karistaa vihollinen hänniltä

Kaksipaikkainen Hansa-Brandenburg W.12 oli alusta asti suunniteltu kellukkeille ja siinä peräpuolen suojasi tähystäjän kk. Koko koneen korkea ja kapea takarunko toimi sivuvakaajana, eikä kellukekoneille tyypillistä suurta sivuvakainta tarvittu. Pisaramainen sivuperäsinkin oli "nurinpäin" ja näin tähystäjälle aukesi laaja vapaa ampuma-alue taaksepäin. Samaa runkoratkaisua käytettiin myöhemmin myös Heinkelin yksitasoisissa Hansa-Brandenburg -vesitasoissa.

Hansa-Brandenburg W.12 tuli rannikon yksikköjen käyttöön keväästä 1917 lähtien. Ensimmäisessä 6:ssa koneessa oli Mercedes-moottori ja kotelojäähdytin yläsiiven etureunassa. Suurimpaan osaa H-B W.12 -koneita asennettiin Benz -moottori ja jäähdytin nokkaan. Viimeiset W.12 -valmistuserät olivat jälleen Mercedes-moottorilla varustettuja.

Alkuvuodesta 1918 tuli H-B W.12:n rinnalle kookkaampi kaksitaso, W.19. Näitä kahta tyyppiä täydentämään tuli keväästä 1918 lähtien vielä tehokas yksitasoinen Hansa-Brandenburg W.29. Kookkaampi yksitaso, W.33, ehti sekin vielä sotaan mukaan.

Hansa -Brandenburg W.12:n tullessa käyttöön oli Kriegsmarinen vakiovärityskaaviona yläpinnoille maalattu säännöllisistä kuusikulmioista koostunut kolmivärinen "lozenge". Värit olivat vaalean siniharmaa, harmaan violetti ja harmaan ruskea. Rungon kyljet olivat tavallisesti harmaat ja alapinnat maalaamattomat. Myöhemmin maalatun lozengen tilalle tuli valmiiksi painettu kangas, jossa kuusikulmiot olivat "venytettyjä" ja huomattavasti maalattuja pienempiä. Mallattujen kuusikulmioiden tallinen läpimitta oli 30 cm ja sivun pituus 15 cm, painetussa kankaassa kuusikulmion korkeus oli 20 cm ja leveys 15 cm.